maanantai 25. heinäkuuta 2011

Suklaa neliöt

Tein sunnuntai päivän päähän pistona suklaisia ruutuja, jotka löysin sattumalta Crazy Bakerin sivuilta kun ajan kuluksi selailin.




Tämä ohje on uunipellilliseen. Itse tein puolikkaan annoksen pienempään vuokaan.

Pohja:

300g voita
200g tummaa suklaata
6dl sokeria
6 munaa
4tl vaniljasokeria
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2dl kermaviiliä

Suklaakuorrutus

200g tummaa suklaata
200g maitosuklaata
n. 2dl vaniljajogurttia

Työohje:

1. Sulata kattilassa voi. Kun voi on sulanut, lisää suklaa sulamaan voin joukkoon. Anna jäähtyä.

2. Vaahdota munat ja sokeri yhdessä. Lisää vaahtoon voi-suklaaseos sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi lisää kermaviili.

3. Paista 175 asteisen uunin alatasolla n. 30-40 min.

4. Jäähdytä.

5. Jäähtyneen leivoksen päälle levitetään suklaakuorrutus. Eli sulata suklaat keskenään ja lisää jogurtti. Tämän jälkeen kaada nopeasti leivoksen päälle ja anna  olla kylmässä muutama tunti. Koristele juuri ennen tarjoilua.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Mansikka-vanilja juustokakku

Tässä teille suuren suosion saavuttanut juustokakku. Minulta pyydettiin tekemään enoni häihin juustokakkuja. Päätin sitten kokeilla eri makuja ennen kuin morsian saa sanoa mitä haluaa eli toisin sanoen mitä voin ehdottaa että tulee raikas ja kevyen oloinen kakku.

Ensimmäiseksi ajattelin että mansikan ja vaniljan yhdistelmästä tulisi ehkä turhan "paksu" ja tunkkainen eikä mikään raikas ollenkaan, yllätykseksi kuitenkin kakku maistui taivaalliselta ja oikein suussa sulavalta (ainakin työkavereideni mielestä) niin ajattelin myös sen ohjeen laittaa tänne.

Huomioikaa se etten todellakaan ole mikään leipuri-kondiittori, eli jos ohjeesta kysyttävää ni kysykää ihmeessä. Teen yleensä kakut ihan päästä heittämällä...perusohjetta siis muokkailen aina erilaiseksi.


Pohja:

1 pkt Digestive-keksejä
n. 75g voita

Täyte:

2 valkuaista
2 dl vispi-kermaa
1 prk Valion vanija-maustettu rahka
200g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1,5dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
tilkka vettä

Koristelu:

Tuoreita paikallisia mansikoita
(hyytelösokeria)

Työohje:

1. Murusta keksit hienoksi ja nypi joukkoon voi. Kun voi ja murut on saatu massaksi niin painele se irtopohja vuoan pohjalle. Laita vuoka kylmään.

2. Laita liivatelehdet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Sillä aikaa vatkaa valkuaisvaahto omaan kippoon ja sen jälkeen vispi-kerma. Kun molemmat on vatkattu lisää kerman joukkoon rahka, tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita.

3.Lisää nopeasti sekoittaen valkuaiset joukkoon.

4. Laita kattilaan pari ruokalusikallista vettä ja kun vesi kiehuu niin lisää liivatelehdet. Sulata ne ja anna hetki jäähtyä, tämän jälkeen lisää ne varovasti vähän kerrallaan kermaseoksen joukkoon.

5. Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään. Hyytymisessä menee noin 2-3h mutta kakku itsessään on parasta vasta seuraavana päivänä.

6. Koristele tuoreilla mansikoilla vasta vähän ennen tarjoilua niin mansikat säilyy hyvinä. (Hyytelösokerista voi myös tehä pinnoitteen mansikoille, jollon mansikat pysyvät näyttävämpinä pidempään)

Ensimmäinen

Nyt se on sit tehty, aloitettu blogi vaikka kauan mietin kannattaako ja jaksanko edes kirjoittaa tälläistä. No mutta aika näyttää kuinka käy blogin kanssa. Lopahtaako kiinnostukseni yhtä nopeasti kuin alkoi vai jaksanko pitkäänkin kirjoittaa, kenties monta vuotta? Kaikki jää nähtäväksi.

Blogissa tullaan näkemään leipomuksia, enemmän makeita kuin suolaisia, niin kuvina kuin myös ihan ohjeina.

Toivottavasti joku pitää blogista ja saan ainakin yhden lukijan :) Kaikesta voi aina haaveilla, se kun on ilmasta.